Vuosi 2008 netissä

December 31st, 2008

Vuodenvaihteen koittaessa on tapana ennustaa ja palata menneisiin. Koska en ole vakuuttunut ennustajan lahjoistani, olen listannut muutamia huomioita mitä vuonna 2008 on nettimaailmassa tapahtunut. Nämä tulivat ensimmäisenä mieleeni. Mitäs muuta?

Facebook

Vuoden 2008 netti-ilmiöitä oli ehdottomasti  Facebookin hurja suosio. Hiljattain yhteisösivusto ilmoitti, että sillä on jo 140 miljoonaa käyttäjää!

iPhone

Vuoden hypetetyimpiä tuotteita taas on Applen iPhone, joka on ainakin yhtiön itsensä mukaan mullistanut mobiilimarkkinat. Ja kyllähän se paljon on myynytkin. IPhonen myötä mobiilisivuja ja yksistään iPhonelle räätälöityjä sivuja on vuoden aikana näkynyt paljon. Kaiken kaikkiaan internetin käyttö mobiililaitteilla on arkipäivää yhä useammille.

Mikrobloggaus

Vuonna 2008 Jaikun ja Twitterin kaltaisten mikrobloggauspalveluiden käyttö on lyönyt läpi.

NetNewsWire vaihtuu Google Readeriin

December 7th, 2008

Olen muutaman päivän testaillut Googlen RSS-lukijaa – Google Readeria. Tähän asti olen käyttänyt syötteiden seuraamiseen mainiota NetNewsWireä, mutta nyt taitaa lukija vaihtua, sillä Google Reader on kaikkien kehujen arvoinen!

Suurimpia hyötyjä webissä toimivalla lukijalla on se, että voi lukea syötteitä millä tahansa koneella tai vaikka mobiililaitteella. Luetut ja lukemattomat jutut ovat kuitenkin aina ajantasalla.

Koska Google Reader vaikuttaa todella nopealta ja ulkoasu huolitellulta, on sovellusta mukava käyttää. Google Reader täyttää tarpeeni ja tästä lähtien taidan lukea syötteeni ensisijaisesti sillä.

WWW:llä ja ilman

November 12th, 2008

Pitäkää huoli, että sivustonne toimii myös ilman www-alkua, siis esimerkiksi tyyliin http://example.com.

Ihan vain siksi, että se ärsyttää suunnattomasti jos sivusto on säädetty puutteellisesti toimimaan pelkästään www-alkuisena.

Sähköpostin lähetys Zend Frameworkilla ja GMailin SMTP:llä

October 27th, 2008

Zend Framework tarjoaa sähköpostin lähettämiseen Zend_Mail -komponenttia.

Seuraavan esimerkin avulla postin lähettäminen onnistuu käyttämällä Zend_Mailia ja GMailin smtp-palvelua.

public function sendEmail($from, $to, $subject, $message) {
$config = array(
'auth'     => 'login',
'username' => 'username@gmail.com',
'password' => 'password',
'ssl'      => 'ssl',
'port'     => 465
);

$transport = new Zend_Mail_Transport_Smtp('smtp.gmail.com', $config);

$mail = new Zend_Mail();
$mail->setBodyText($message);
$mail->setFrom($from);
$mail->addTo($to);
$mail->setSubject($subject);

return $mail->send($transport);
}